Luonnollisia elämyksiä

Levada do Caldeirão verde

käyräoksainen puu polun vieressä suurenna kuva katso puuta lähemmin Levada do Caldeirao verde on rakennettu 1700-luvulla ja on yksi suosituimmista levadoista Madeiralla. Queimadasin alueen metsät ovat todella vaikuttavia ja puusto on monimuotoista. Jotkut tämän reitin varrella olevista kasveista kasvaa luonnonmukaisena vain Madeiralla. Polun alku-osuuden metsien paksurunkoiset ja vuosisatoja vanhat puut eivät voi olla tekemättä vaikutusta. Paikoin niiden oksat ja rungot hunnuttaa naava, kertoen ilman puhtaudesta tällä alueella. Puulajien ja kasvien monimuotoisuus tekee vaikutuksen, vaikka ei olekaan puulajien ja kasvien asiantuntija.
näkymä takaisin talolle päin opasviitta opasviitta pilarimaiset puut
naavainen metsä
Naava verhoaa tämän metsän puut. Klikkaa kuvaa ja katso suurempia kuvia

Levada do Caldeirão verde löytyy siis ohitettuamme perinnerakennukset. Sorsalammen kohdalla ylitämme pienen sillan, jonka toisella puolella on viitat Vale da lapa ja Caldeirão verde 6,5 km. Reitin alussa polkua reunustavat paksurunkoiset puut. Mielenkiintoinen jykeviä kaareutuvia oksia kasvattava puu kiinnittää kulkijan huomion. Näissä metsissä voisi hyvin kuvitella peikon tai itsensä metsän velhon asustavan. Hetkeä myöhemmin oikealla puolella saamme ihastella kokonaista naavaan verhoutunutta metsikköä. Suorastaan mystinen tunnelma.

Madeiran laurissilva metsät ovat suurimmat laurissilva-alueet maailmassa ja ne liitettiin Unescon maailman perintölistaan vuonna 1999 (lähde: Unesco World Heritage). niistä arvioidaan olevan alkuperäisiä metsä-alueita 90%. Ihastellessa näitä upeita metsiä ja puita, jotka niissä kasvaa, katselemme metsiä, kuin ne olivat suunnattoman kauan aikaa sitten. Ajatus on kiehtova ja herättää mielikuvituksen henkiin. Samalla herää myös kunnioitus näitä alueita kohtaan. Olemme kyenneet säilyttämään pienen osan menneisyyttämme vihreänä ja eloisana ympäristönä.

Laakeripuun, männyn ja eukalyptuksen sanotaan tuovan apua erilaisiin hengityssairauksiin ja laakeripuumetsien ilmastolla olevan muutenkin tervehdyttävä vaikutus. Todella luonnonmukaista aromaterapiaa! usein kulkiessaan täällä voi aistia valtavasti erilaisia tuoksuja varsinkin sateen jälkeen.

hortensiat kukkivat
Puutarhoista tuttu hortensia on yleinen asukki Madeiran luonnossa.
metsän oksistoa polku sateella laurissilva
kallionseinämä katso polun yläpäästä suurenna kuva
puhdas okra
Paikoin rinteessä kasvillisuuden välistä pilkottaa puhtaan okran värinen maa-aines.

Tällä reitillä aina saapuessa laakson pohjukkaan saamme nauttia yllätyksistä. Laskeudumme alas levadalta haarautuvia kivisiä portaita. Vasemmalla levada kulkee puolikaaren muotoisen vettä valuvan kallionseinämän kautta. Seinämiä verhoavat sammalet, heinät ja saniaiset. Kaiken kruunaa keskellä levadaan valuva vesiputous. Takaisin ylös tultaessa voi kävellä levadan vierustaa hieman takaisin päin ja katsoa paikkaa levadan tasolta.


archada do marques laaksossa suurenna kuva achada do marques vesi putoaa polulle

Olemme nyt Vale da Lapan rinteillä ja välillä ylle kaartuvat puidenoksat muodostavat katon polun päälle. Joskus tulee ihmetelleeksi kasvien ja puiden sopeutumiskykyä näille jyrkille rinteille. Kasvillisuus naamioi myös polun vierestä putoavan jyrkän rinteen niin taidokkaasti, ettei huimaa pudotusta huomaa. Välillä maisema yli laakson merelle avautuu kuitenkin koko komeudessaan ja näemme koko laakson. Laakson keskellä on Achada do marquesin kylä. Ennen laakson pohjukkaan saapumista polusta tulee epätasaisempi ja paikoin vesi lirisee tihkuen rinteeltä polulle. Maaperän kosteus on kaikin aistein havaittavissa. Myös muutamia huimaavan jyrkkiä paikkoja tulee siellä täällä mutta suojaukset ovat hyvät, joten vaaraa ei ole.