Levada do Castelejo

Levada do Castelejo

Komea noin 10 metriä korkea vesiputous syöksyy ylhäältä rinteestä kohisten pitkin kallioista seinämää. Lähestymme sitä ja polku kulkee putouksen alapuolelta. Polun vieressä ihastuttaa taas kaunis Akaasiapuu. Akaasiaa on esiintynyt reitillä melko useasti tällä osuudella. Hetken päästä matkalle osuu pieni puro, jonka vesi valuu solisten rinteessä kasvavien köynnöskasvien välistä. Jos tuollaisen saisi siirrettyä puutarhaan, maanantaiaamun herääminen olisi huomattavasti helpompaa.


Reitti jatkuu myötäillen jyrkkää rinnettä Ribeiro Frion joen virratessa edelleen kohisten alhaalla laakson pohjalla. Nyt onkin keskityttävä askeliinsa, vaikka näennäisenä turvana ovat suojaava rautalanka-aita. Alhaalla oleva rinne kasvaa ajoittain runsaana Karhunvatukkapensaikkoa. Katsottaessa takaisin tulosuuntaan voimme taas laaksossa nähdä aiemmin havaitsemamme basalttikalliot.

Olemme patikoineet hieman yli puolitoista tuntia eli noin 9 kilometriä ja Levada do Castelejo sukeltaa yhä syvemmälle Ribeiro Frion laaksossa. Kulkijaa ympäröi tässä vaiheessa villi ja koskematon laurissilvametsä, joka aikoinaan määriteltiin ainutlaatuiseksi maailmanperintökohteeksi Unescon toimesta vuonna 1999 (UNESCO)

Reittikartta
Levada do Castelejo GoogleEarth karttapohjalla