Levada do Norte Boa Mortessa

Levada do Norte Boa Mortessa

Levada do Norte

Reitti Ribeira Bravasta ylös Levada do Nortelle on merkitty melko hyvin levadasta kertovilla viitoilla. Muutenkin parin viime vuoden aikana Madeiralla on selvästi alettu kiinnittämään huomiota patikointia harrastaviin turisteihin, joiden määrä kasvaa jatkuvasti.
Autoillessa Madeiralla huomaa, kuinka ruskeita tienviitta-opasteita on ilmestynyt tienristeyksiin johdattamaan patikoijia levadoille. Tämä tuleekin tarpeeseen, sillä Madeiran sokkeloinen tiestö muuttuu melkoisella vauhdilla ja uusia teitä rakennetaan jatkuvasti. Kylissä ja kaupungeissa tiet ovat niin tiheästi, että tarpeeksi tarkkoja karttoja on varmasti melko vaikea tehdä.
Kylän nimi Boa Morte, josta lähdemme tälle huikealle Levada Norten reitille, tarkoittaa suomeksi 'hyvä kuolema'. Reitin vaarallisuudesta huolimatta toivon, ettei kylän hieman synkähkö nimi ei kuitenkaan merkitse sen enempää.
Levada do Norte kyltti

Vasemmalle Serra de Águaan reitin punainen väri opasteessa kertoo vaelluksen olevan vaikea ja vaarallinen, kun taas Quinta Grandeen oikealle oleva vaellus on väriltään vihreä eli helppo.

Boa Mortessa Levada Norte alittaa tien. Funchalin suuntaan Levada virtaa täältä edelleen Campanárion rinteiden kautta Gabo Giraoon. Serra de Aguan vesivoimalalta levadareitti kulkee pitkin Ribeira Bravan laakson läntisiä rinteitä. Tien ja Levadan risteyksessä Boa mortessa tulee vastaan myös reiteistä kertovat oppasviitat, jotka kertovat jotain reittiosuuksien vaikeusasteista.

Vaellusreiteistä tällä hetkellä näillä sivuilla on esiteltynä Levada Nortesta vain Serra de Aguan haastava reitti ja toisaalla Encumeadasta alkava osuus Levada do Norten alkulähteelle. Auton voi jättää johonkin sopivaan paikkaan tien reunaan ja aloittaa seuraamaan Levada do Nortea tien vierestä vasemmalle länteen kohti Eira Mourãoa.

Kävellessä Levada do Norten vieressä kulkevaa tasaista polkua etenemme läpi pienen mäntymetsikön ja eteen aukeaa komea maisema merenrannikolle. Avonaista maisemaa on tarjolla jonkin aikaa, kunnes suuremmat mäntymetsät alkavat. Mäntymetsää on tarjolla tässä reitin alkuvaiheessa melkoisesti.


Mäntyisessä maastossa polkua on mukava kävellä, kun pitkät neulaset pehmentävät askelta pehmeän maton lailla. Vaelluskenkien kovat pohjat saattavat joskus olla rasittavia ja varsinkin pidemmillä tieosuuksilla tai kovalla alustalla jalkapohjan luut ovat ajoittain koetuksella. Nyt moinen ongelma ei kuitenkaan vaivaa luontomatkailijaa.

Mäntymetsän tumman vihreä väri ja kullankeltainen neulasmatto punertavassa maassa rauhoittavat kontrastillaan mieltä veden hitaasti virratessa Levada do Nortessa kohti Boa Mortea, josta juuri lähdimme matkaa taittamaan. Ensimmäinen etappimme matkalla on Eira do Mourãon kylä ja osuutemme on melko turvallinen kulkea kylään asti.

Ajoittain reitti on kaivettu maahan ja kuljemme kaivannossa. Eteen tulee myös betonisia siltoja, jotka oman päättelyni mukaan on rakennettu jotta osa levadan yläpuolisien rinteiden valumavesistä pääsisi levadan yli kastelemaan myös sen alapuolista maastoa. En tiedä varmasti mutta tuntuisi järkeenkäypältä selitykseltä. Matkalla ylitämme myös muutaman metsätien jotka johtavat alas rinteeseen sekä sähkölinjan.

Metsäisessä ympäristössä reittimme jatkuu hiljalleen kohti Ribeira Bravan laakson rinteitä. Kun olemme kulkeneet Boa Mortesta vartin verran saavumme Ribeira Bravan laakson reunalle ja maisema laaksoon avautuu todella komeasti. Eira do Mourãon kylä, joka on suosittu matkailijoiden keskuudessa sillä sieltä on todella vaikuttavat maisemat Ribeira Bravan laakson kallioisille rinteille. Eira do Mourãosta lähtivät myös 2000 askelmaa pitkät portaat 500 metriä alemmas Ribeira Bravan laakson pohjalle.

Parin kymmenen minuutin kuluttua Boa Mortesta lähtemisen jälkeen saavumme siis laakson reunaan. Puusto muuttui männystä eukalyptukseksi. Tämä Ribeira Bravan laakson sivuhaara jatkuu Ribeira Fundan kylään asti. Laakson on aikojen saatossa kuluttanut sen pohjalla virtaava Ribeira Funda, joka virtaa kohti alhaalla laaksossa virtaavaa Ribeira Bravan jokea.

Ennen laakson pohjukkaan saapumista ohitamme vedenjakajarakennelman ja rinteestä valuvan viehättävän pikkupuron. Sukellamme polulle roikkuvien karhunvatukkaköynösten alta. NOin puolen tunnin päästä reitille lähdön jälkeen saavumme laakson pohjukkaan, jossa silta ylittää kallioisen rotkomaisen joenuoman. Seuraavaksi aloitamme kulkemisen laakson toista puolta takaisin kohti Ribeira Bravan laaksoa ja ensimmäistä välietappiamme Eira do Mourãoa.

Kasvillisuus on todella vehmasta tässä laaksossa. Kuljemme nyt laakson aurinkoista puolta ja polun vasemmalla puolella tulee vuoroin pieniä perunamaita ja muita viljelyksiä.

Mikäli aiemmat varjoisat metsät saivat aikaan vilun, on aika riisuutua takista ja antaa auringon lämmittää. Madeiralla kannattaa varautua vaihteleviin lämpötiloihin. Varustusta suunnitellessa kannattaa noudattaa kevyttä kerrospukeutumista.

Noin kymmenen minuutin kuluttua laakson pohjukasta saammekin jo näkyviin Eira do Mourãon kylän. Kylän vasemmalla puolella näkyvät rinnettä alas laskeutuvat jyrkät portaat. Kokonaiset 2000 askelmaa vievät alas Ribeira Bravan laakson pohjalle 350 metriä alemmas ja ennen tien valmistumista ainoa reitti alas laaksoon olivat erilaiset polut ja portaan, joita kuljettiin päivittäin.

Levada do Norte

Levada do Norten reitillä saavumme Eira do Mourãoon johtavalle tielle.

Boa Mortesta olemme kulkeneet nyt noin 45 minuuttia normaalia kävelyvauhtia, kun saavumme Eira do Mourãoon johtavalle maantielle. Levada do norte alittaa nyt tien ja jatkaa kohti Serra de Aguan vesivoimalaa. Tähän asti kulkeminen on ollut vailla suurempia kauhukokemuksia. Tästä eteenpäin reitti kuitenkin muuttuu astetta vuoristoisemmaksi. Olemmehan nyt Ribeira Bravan laaksossa, jota reunustavat jopa yli tuhannen metrin korkeuteen kohoavat jyrkät rinteet. Maisemat tulevat olemaan todella upeat!!

Tästä Levada do Norten reitti jatkuu tien toisella puolella. Ennen matkan jatkamista voit kuitenkin piipahtaa katsomassa Eira do Mourãon komeita laaksomaisemia. Eira do Mourão on myös vaihtoehtoinen aloituspaikka vaellukselle Levada do Nortella.

Eira do Mourãoon Levada do Norte
Reittikartta
Levada do Norte GoogleEarth karttapohjalla